Maatiaiskissa Ninja

Ninja on tassutellut rinnallani kesästä 2004 alkaen. Hain hänet pienenä rääpäleenä Oulun löytöeläinkodista, sillä näin kotisivulla varsin vetoavan kuvan Ninjasta: Pieni kilpparikissan rääpäle miukui suu auki kuvaajalle! Tiesin heti, että tuossa on minun kissani: Surkeasti naukuva kissavauva vetosi äidinvaistohini välittömästi.

Löytöeläintaustasta ja liian nuoresta vieroitusiästä johtuen Ninjalla oli monia ongelmia. Minulle hän tuli n. 9vk vanhana — eläinlääkärin kokoon perustuva ikäarvio — ja sitä ennen hän oli jo ehtinyt viettää pari viikkoa löytöeläinkodissa odottamassa, josko entiset omistajat olisivat tulleet häntä noutamaan. Ninja oli vieroitettu emostaan aivan liian aikaisin, ja se johti aluksi ongelmiin. Ninja pyrki lussuttamaan hiuksia ja leipomaan tassuillaan päänahkaa, äidin korviketta etsittiin! Ninja osoittautui myös äärimmäisen ihmisiin ripustautuvaksi, rapsutuksia piti saada usein ja paljon — kellonajasta riippumatta. Omaa rakasta ihmistä pitää myös ahkerasti nuolla, vaikka hän olisi nukkumassa. Samassa huoneessa nukkuminen oli siis haaste, joka vaati omistajalta asennoitumista.

Varhaisnuoruuden taustasta johtuen Ninjalle on jäänyt selviä traumoja: Postilaatikoiden kolahdukset, askeleet, kaiku rappukäytävässä ja portaat pelottavat, ja pistävät murisemaan. Ninja oli kuulemma löytynyt rappukäytävästä. Ninja on jäänyt myös varsin pienikokoiseksi, todennäköisesti pentuna koetun nälkiintymisen johdosta. Myöhemmin Ninja oppi inhoamaan kaikkia sukukypsiä kissoja, ja kissakonflikteista toipuminen ei ole hänelle koskaan ollut kovin helppoa; negatiivisista elämänkokemuksista jäi jatkossakin jäljet. Nyt 10-vuoden kypsässä iässä Ninja viettää varsin rauhallista elämää omissa tiloissaan, nauttien säännöllisesti ihmisseurasta. Hän on rauhalliset eläkepäivänsä ansainnut.

Mitä me tästä opimme? Ninjan tapaus on minulle opettanut pennun varhaisten kokemuksien tärkeyden: Ne leimaavat koko loppuelämää, vaikuttaen kiintymistapaan ja stressitilanteesta toipumiseen. Nuoruuden nälkiintyminen ja mato-ongelmat heijastuvat kasvuun. Liian varhainen vieroittaminen näkyi maanisena kiintymyksen hakemisena, ja jätti antamatta eväät kohdata muita kissoja rakentavasti.

Kärsivällisyydellä ja rakkaudella suhtauduin tähän pieneen rääpäleeseeni, katsoen sormien lävitse pieniä oikkuja ja tarjoten tukea jatkuvasti. Vähitellen luonne alkoi tasoittumaan ja osasta oikkuja kasvettiin ulos; 10-vuotta tasaista kotikissan elämää on tehnyt hyvää tälle kissalle. Kärsivällisellä ja omistautuvalla hoidolla löytökissasta voi siis tulla hyvä lemmikki, tosin omilla reunaehdoillaan.

Tällaisia kokemuksia vasten on helppo ymmärtää, miksi rotukissanpennut luovutetaan vähintään 12 viikkoa vanhoina uusiin koteihin. Tällöin ne ovat saaneet emoltaan riittävästi hoivaa ja oppineet kissojen sosiaalisia taitoja. Ihmisiin pennut ovat oppineet luottamaan, ja ennenkaikkea niiden luonteenkehitys on jo hyvässä vaiheessa kohti uuteen ihmiseen kiintymistä.

Mainokset

Apachiris-kissala kasvattaa perinteisiä siperiankissoja. Kissalamme sijaitsee Oulun seudulla.

%d bloggers like this: